Tommi Tolvanen

Ihmislähtöinen ja vuorovaikutuksellinen, mutta myös näkemyksellinen ja laadusta tinkimätön. Minun kanssani suunnitteluprojektit ovat positiivinen elämys ja pyrin aina ylittämään asiakkaani odotukset. 

Moikka! Olen Tommi Tolvanen, Detaljeen perustaja.

Seuraa minua

Olen koulutukseltani kaluste- ja sisustussuunnittelija (muotoilija AMK) ja toiminut sisustussuunnittelijana vuodesta 2008. Olen ollut Sisustussuunnittelijat SI ry:n hallituksen puheenjohtaja ja toiminnut myös yhdistyksen toiminnanjohtajana.

Työssäni minua kiehtovat ihanat asiakkaat, joiden persoonallisuutta haluan tuoda esille sisustuksissa. Suunnitelma lähtee aina liikkeelle asiakkaan tyylistä ja tarpeista. Minulle on tärkeää, että suunnittelemistani kohteista tulee toiminnallisia ja vaivattomia. Pyrin aina ylittämään asiakkaani odotukset ja tekemään tilat ihmisiä varten.

0 +
Projektia tehty
0
Suunnittelija vuodesta

Yksityiskohdat tuovat eloa sisustukseen

Tavoitteenani on löytää jokaisen asiakkaani persoonaan sopivia yksityiskohtia, jotka tekevät sisustuksesta miellyttävän ja kotoisan.

Olen sisustussuunnittelija ihmisiä varten ja asiakkaat ovat suurin inspiraationi. Työni on mielenkiintoista, sillä jokainen projekti on aina erilainen. Olen ihmisläheinen ja inspiroidun helposti asiakkaan ajatuksista ja yhteisistä pohdinnoistamme. Haaveet ovat tarkoitettu toteutettavaksi!

DSCF7280
project1
028

Olen erikoistunut näihin juttuihin

Otan mielelläni kantaa tilojen valaistukseen ja luon asiakkailleni monipuolisen valaistuksen. Teen myös mielelläni sähköpisteluonnoksia, jolloin pistorasiat ja kytkimet saadaan oikeaan kohtaan tilassa sekä valaisimien syttymisryhmät ovat tarkoin harkittuja.

Olen tehnyt paljon kiintokalustesuunnitelmia baaritiskeistä keittiöihin, joten mittatilauskalusteiden suunnittelu on lähellä sydäntäni. Niiden avulla saadaan kustomoituja, oikean kokoista  ja pintamateriaaleiltaan tarkasti harkittuja kalusteita.

Kannustan asiakkaitani pohtimaan rohkeasti suhdettaan väreihin. Värisilmäni on hyvin kehittynyt ja pystyn luomaan niin seesteisiä kokonaisuuksia kuin voimakkaan elämyksellisiä tiloja. Ennen kaikkea panostan siihen, että värimaailma edustaa asiakastani tai yritystä, jolle suunnitelmaa teen.